Pelkkää turhaa paskaa taas. Koko mun elämä. Miks mä ? Mikään ei auta. Ihmiset ei tajua kuinka muhun sattuu. Mulla on kova kuori aina päällä. Suojaan itseni sillä. Ettei kukaan näe todellista tuskaani ja mun syviä arpia, jotka ei ikinä parane. Ne vuotaa jatkuvasti, välillä enemmän, välillä vähemmän. Mutta aina sattuu, syvään, mikään ei auta. Ei puhuminen, ei itkeminen, varsinkaan välillä kuin ei pysty itkemään. Itkeminen, jos pystyn siihen, auttaa väliaikaisesti muttei pysyvästi.
Mitä mä teen jos pää on täynnä itsetuhoisia ajatuksia, mutta en kuitenkaan tee mitää asialle. Ei mulla oo pokkaa satuttaa itseäni. Vaikka ajattelen asiaa tosissani.
No one understands.
Love,
Kaisa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti